Porin ev.lut. seurakunnat | © 2009 Suurella Sydämellä

Etusivu

Ajankohtaista

"Suurella Sydämellä" -vapaaehtoiset avustivat Omaishoitajien ja hoidettavien leirillä Silokalliolla

Elokuussa järjestettiin Omaishoitajien ja hoidettavien diakonialeiri Silokallion kurssikeskuksessa. Suurella Sydämellä toimineet vapaaehtoistyöntekijät Kristiina Aalto ja Tapio Lahtinen toimivat vapaaehtoisina leiriavustajina, molemmat ensimmäistä kertaa näissä tehtävissä. Koska leiriohjelma oli monipuolinen, he saivat olla mukana hyvin monenlaisissa avustustehtävissä. Leiriltä ja leiriläisiltä sai paljon eväitä myös omaan elämään. Kristiina ja Tapio olivat leirin jälkeen todella innoissaan; molemmat kokivat leirin antoisana ja korostivat vapaaehtoistyön merkitystä ja mielekkyyttä.

Lue lisää

VANHUSTEN ULKOILUPÄIVÄ - ROLLAATTORIRALLI 29.8.2010

Noormarkun seurakunnan diakoniatyö järjestää Mäntylinnan ja Snällintuvan asukkaille ulkoilupäivän lähimmäisen päivänä 29.8.2010. Rollaattorirallia avustamaan on ilmoittautunut vapaaehtoistyöntekijöitä yli 30 henkilöä. Lähtö tapahtuu Mäntylinnasta. Reitti kulkee Snällintöyssyn yli Vanhusten taloille ja Snällintuvalle. Ulkoilupäivän aikana vietetään sunnuntaihetki kirkossa, ohjelmatuokio ja nautitaan kahvit. Lisätietoja tapahtumasta antaa Noormarkun seurakunnan diakoniatyöntekijä Helvi Loijas p. 0447 309712.

Lue lisää

Virkistyspäivä diakonian vapaaehtoisille 28.9.2010

Porin ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen diakonia järjestää virkistyspäivän diakonian vapaaehtoistyöntekijöille Reposaaren Junnilassa 28.9.2010 klo 10-15 (kuljetus järjestetty). Ilmoittautumiset 20.9. mennessä oman alueen diakoniatyöntekijälle. Tervetuloa!

Lue lisää

Lähimmäisen päivä 29.8.2010

Vuonna 2010 Lähimmäisen päivää vietetään 29.8.2010 ja teemana on köyhät lapsiperheet. Pyrkimyksenä on etsiä mahdollisuuksia ja keinoja tukea taloudellisessa epävarmuudessa eläviä lapsiperheitä.

Lue lisää

Lämmin kiitos kaikille Ristin Tie -pääsiäisvaelluksessa mukana olleille!

Ristin tie –pääsiäisvaellus tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea pääsiäisen sanoma elävästi evankeliumien hengessä. Pitkäperjantain sää oli hyvä ja yleisöä oli tuhansittain. Ammattinäyttelijöiden lisäksi vaelluksen toteuttamisessa oli mukana noin 250 vapaaehtoista .

Lue lisää

Valtakunnalliset lähetysjuhlat Porissa v. 2011

Porissa vietetään valtakunnallisia lähetysjuhlia 10.-12.6.2011. Juhlat toteutetaan suurelta osin vapaaehtoisvoimin. Erilaisissa vapaaehtoistehtävissä tarvittavien määrä on useita satoja.

Lue lisää

Ole arkienkeli - auta

Moni asia maailmassa mättää. Sinun avullasi asiat voivat kuitenkin olla toisin. Liity yhteisvastuun arkienkeliarmeijaan ja tule tekemään hyviä töitä. Voit olla arkienkeli monella tavalla. Tule kerääjäksi, käy ostoksilla tai lahjoita rahaa! Ole arkienkeli ja tule rohkeasti mukaan Yhteisvastuukerääjäksi! Yhteisvastuukeräys käynnistyi etuajassa Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Voit kantaa kortesi kekoon tulemalla kerääjäksi. Ilmoittaudu kerääjäksi seurakuntasi diakoniatyöntekijälle tai keräyspäällikölle.

Lue lisää

Kui just mun tarttis?

Miks sit tarttis tehrä jottain vapaaehtoistyötä? Saiskos siit sit jottain hyvvää mielt tai jottai? No tietenkin! Ota reilusti yhteyttä ja ilmoittaudu vapaaehtoistehtäviin. Tule mukaan tekemään hyvää lähimmäisillenne.

Lue lisää

Uusimmat vapaaehtoistyöpaikat